Tervehdys!

Virallinen mainosteksti :)

Nyt olisi tarjolla nuoriso- ja vapaa-ajan ohjaajaksi opiskeleva nuorukainen vailla vertaa. Kahden vuosikymmenen kokemuksella tiedän olevani rauhallinen ja tunnollinen persoona. Olen luova ja osaan hyödyntää tarjolla olevaa tilaa, materiaaleja ja henkilöitä niin, että voin ilmentää itseäni ja kannustaa toisia tuomaan esille omat piilevät kykynsä. Reagoin nopeasti muuttuviin olosuhteisiin ja osaan soveltaa ja improvisoida.

Olen vuoden 2008 ylioppilas ja omaan hyvän kielitaidon niin ruotsin, englannin kuin suomenkin osalta. Työskentelin erityislasten iltapäivähoidossa Mikkolan koululla Tuusulassa noin vuoden verran, jossa vedin nuorten ryhmää 10-17 vuotiaille down-lapsille ja autisteille. Vuorovaikutus nuorten, heidän huoltajiensa ja muiden työntekijöidenkin kanssa oli oleellisen tärkeää työssäni. Olen myös tehnyt graafisen suunnittelijan hommia freelancerina mm. eräälle sveitsiläiselle firmalle, joka ylläpitää nuorille suuntautuvaa yhteisöpalvelua.

Olen käynyt vertaissovittelukoulutuksen, jossa pyritään ratkaisemaan riitatilanteita ja lopettamaan niiden toistuminen. Työssäni erityisnuorten kanssa toimin päivittäin käytöshäiriösten ja oireilevien nuorten parissa. Haluan, että lapsella on hyvä itsetunto ja toivon, että lapsi saa kokea olevansa tärkeä osa tätä maailmaa. Tahdon, että jokainen voi ilmentää itseään juuri omalla tavallaa.

Harrastan kitaransoittoa ja musiikin säveltämistä. Pidän taiteilusta niin tanssin, piirustuksen kuin itseilmaisunkin muodossa. Kesäisin palloilen tenniksen parissa ja talvisin hiihdän ja pelailen jääkiekkoa lähistön lasten ja nuorten kanssa.

- Niko Neuvonen | 31.1.2010